
”Päijät-Hämeessä on kunnilta tuskin odotettavissa ainakaan mitään nopeita ratkaisuja. Karttoja enemmän varmaan vaikuttaa, minkälaisia houkuttimia valtiolla on kunnille tarjota”, toteaa Lahden kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta Suomen Kuvalehden kuntauudistusjutusta ja -kartasta.
Suomen Kuvalehti julkaisi 13.1. kuntauudistuksen kuntakartan, joka on Kuvalehden tietojen mukaan tarkoitus julkistaa helmikuussa. Lahden kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta käsitteli asiaa tuoreeltaan blogikirjoituksessaan.
Kirjoituksessaan Myllyvirta toteaa muun muassa, että päijäthämäläisiltä kunnilta tuskin on odotettavissa nopeita ratkaisuja. Karttoja enemmän hän uskoo vaikutusta olevan valtion tarjoamilla mahdollisilla houkuttimilla. Julkaistua karttaa hän pitää vain eräänä luonnoskarttana.
Myllyvirta toivoo, että Lahden seudulla juupas-eipäs-väittelyn sijasta katsottaisiin alueen tulevaisuuden mahdollisuuksia ja niihin vaikuttamista ennakkoluulottomasti ja alueen asukkaiden, nykyisten ja tulevien, näkökulmasta
”Näyttää johdonmukaiselta”
-Kuntauudistuksen valmistelun tässä vaiheessa lienee selvää, että on olemassa vain alustavia vaihtoehtoisia virkamiesluonnoksia, ja Kuvalehden kartta voi hyvin olla yksi niistä. Pikavilkaisulla, joitakin yksityiskohtia lukuun ottamatta, se näyttää suhteellisen johdonmukaiselta, Myllyvirta kirjoittaa.
-Tämäkin kuntakartta pohjautuu pitkälti sellaisiin tavoitteisiin ja näkemyksiin, jotka on varsin yksituumaisesti kirjattu lakiin useassa eri vaiheessa. Vuonna 2007 hyväksytyssä kuntajakolaissa on periaatteeksi kirjattu, että kuntarakenteen tulee edistää kuntien alueellista eheyttä ja yhdyskuntarakenteen toimivuutta.
-Samanlaiset tavoitteet ovat nykyisen hallituksen hallitusohjelmassa. Elinvoimainen kuntarakenne turvattaisiin vahvoilla peruskunnilla, jotka muodostuvat luonnollisista työssäkäyntialueista ja ovat riittävän suuria pystyäkseen itsenäisesti vastaamaan peruspalveluista, lukuun ottamatta vaativaa erikoissairaanhoitoa ja vastaavasti vaativia sosiaalihuollon palveluja.
”Päijät-Hämeessä voisi perustellusti olla yksi tai kaksi kuntaa”
Myllyvirran mukaan kunnan tulisi kyetä tulokselliseen elinkeinopolitiikkaan ja kehittämistyöhön sekä kyetä vastaamaan tehokkaasti yhdyskuntarakenteiden hajautumiskehitykseen.
-Näiden tavoitteiden näkökulmasta Päijät-Hämeessä voisi perustellusti olla yksi tai kaksi kuntaa. Suomen Kuvalehden karttaan on piirretty kaksi, Lahti-keskeinen ja Heinola-keskeinen. Aikaisintaan kuukauden kuluttua selviää, mitä maan hallitus pitäisi Päijät-Hämeessä tavoitteena, toteaa Myllyvirta.
Hänen mukaansa nykyiset kaupunkiseudun ytimen rikkovat kuntarajat ovat väistämättä haitaksi alueen maankäytön suunnittelulle ja yhdyskuntarakenteelle, palveluiden järjestämiselle, joukko- ja muille liikenneratkaisuille, alueen osaamispohjan ja elinkeinoelämän kehitysedellytysten parantamiselle, alueen sosiaaliselle rakenteelle sekä alueen vetovoiman ja houkuttelevuuden rakentamiselle. -Toivon kuitenkin, että Lahden seudulla juupas-eipäs-väittelyn sijasta katsottaisiin alueen tulevaisuuden mahdollisuuksia ja niihin vaikuttamista ennakkoluulottomasti ja alueen asukkaiden, nykyisten ja tulevien, näkökulmasta, kaupunginjohtaja kirjoittaa.
|